Kotimatka

Lähdin kotiin vaihdosta 29.6 ja matkustamiseen kului koko päivä. Heräsin viideltä aamulla, kun kello pirahti soimaan kolmen tunnin yöunien jälkeen. Edellisenä iltana heittelimme hyvästejä ja muistelimme vaihdon aikana tapahtuneita asioita oikein urakalla myöhään yöhön. Pakkaaminen oli parin päivän prosessi ja lähinnä tavaroiden lajittelua. Yritin saada mahdollisimman paljon tavaroita mukaan, mutta paljon jouduin heittämään roskakoriinkin. Minun laukkuni sai painaa ainoastaan 20kg ja siksi lähetin pari pakettia kotiin etukäteen postin kautta. Yhden parin kilon paketin lähettäminen maksoi n. 10 puntaa. Vein lainaamani tavarat takaisin Chaplaincylle ja vein sinne myös ostamani keittiötarvikkeet ja muut kierrätettäväksi sopivat tavarat. Tuli hyvä mieli, kun tiesi että joku muu uusi vaihtari tulee löytämään sieltä todella käyttökelpoista tavaraa.

Matkustusaamuna tilasin taksin yliopistolle kuudeksi, jotta ehtisin linja-autoasemalle puoli seitsemäksi. Vilkaisin huoneeseeni viimeisen kerran, raahasin suuren laukkuni ulos ja kävin palauttamassa avaimen Recidental Officen keyboxiin. Sitten hyppäsin taksin kyytiin kaikkine tavaroineni ja kotimatka alkoi viimeinkin. Taksikuski kyseli innostuneena minne olin matkalla ja kun kerroin matkustavani takaisin Suomeen, häntä kiinnosti olisinko tulossa vielä takaisin. Sanoin, että luultavasti tulen vielä joskus käymään, mutta en kuitenkaan enää opiskelemaan. Vastaus tuntui kelpaavan kuskille!

Matka asemalle kesti puolisen tuntia joten ehdin hyvin seitsemältä Dubliniin lähtevään bussiin. Bussi ei ollut täynnä, ja vaikka yritin katsella viimeisiä Irlannin maisemia, en oikein meinannut pysyä hereillä. Nukuinkin lähes koko matkan. Matka menikin vauhdilla. Bussi pysähtyy suoraan Dublinin lentokentän edessä, joten pystyin jäädä siinä pois ja mennä odottelemaan lentoani. Lentokenttä olikin jo tuttu, kun nukuimme siellä pääsiäslomalla Pariisin reissua edeltävän yön. Sain odotella lentoa jonkin tovin ja odotellessa söinkin lähes kaikki tuliaisiksi tarkoitetut karkit (niitä ei kannattaisi koskaan pakata käsimatkatavaroihin..). Dublinista matkustin Tukholmaan, jossa odottelin lentoa Tampereelle noin kolme tuntia. Päivä oli pitkä ja aika raskas. Lopulta, kun kone laskeutui Tampereelle, olivat fiilikset aika sekavat. Irlantiin oli ikävä, mutta olihan se niin ihanaa taas nähdä tuttuja täällä Suomessakin!

Carricfergus Castle

Meidän junapysäkki

Vietettiin tänään kahden amerikkalaisen Caitlinin ja Joshin sekä saksalaisen Karinin kanssa yksi tämän kevään ihanimmista päivistä Carrickfergusissa. Lähdettiin sinne oikein ajan kanssa ja koko päivä siellä vierähtikin. Carricfergus on siis pienehkö kaupunki kolmen junapysäkin päästä Jordanstownista. Oli ihana istua vilpoisessa junassa ja katsella maisemia. Siellä suunnalla en koskaan aikaisemmin ollutkaan käynyt, sillä aina tulee suunnattua Belfastiin - Carrickfergus taas kun on juuri vastakkaisella suunnalla. Kun astuttiin ulos junasta, olo oli ihan kuin olisi turistina jossakin ulkomailla (tai no heh, niinhän me ollaankin mutta silti)! Kaupunki oli jotenkin niin erilainen kuin Belfast ja meidän kampusalue yhteensä.. Oli kivaa nähdä taas jotain uutta, kun Belfast ja Jordanstown/Newtownabbey ovat alkaneet tuntumaan jo niin tutuilta. Kaivettiinkin kamerat taas esille ja räpsittiin kuvia kaikesta enemmän ja vähemmän oleellisesta.

Linnan vartija

Pari kuvaa linnasta, jota en paljon jaksanut kuvailla

Otettiin yksi matsi tätä peliä

Oli aika tiukka kamppailu

Jonka Karin lopulta voitti!

Tätä ei enää kuitenkaan ruvettu pelailemaan..

Carrickfergus!

Sää oli mitä ihanin (noin +20 astetta) ja linna on aivan meren rannalla, joten näky oli mitä viehättävin! Linna itsessään ei nyt olla mikään huikea kokemus, mutta otettiin siitä silti tietenkin kaikki riemu irti. Kierrettiin varmaan jokainen kolkka linnasta ja istuskeltiin auringossa linnan vanhoilla kivimuureilla. Kun saatiin linnasta tarpeeksemme, me löydettiin aika halpa fish & chips paikka, jossa käytiin syömässä. Lähdettiin sen jälkeen vielä kävelemään satamaan ja meren rannalle. Siellä oli niin kaunista!

Karin ei päässyt kuvaan, kun se oli valokuvaajana.

Satama..

Tultiin kotiin vasta kuuden maissa, mutta aurinko paahtoi silti aivan täysillä ja paljon pistävämmin kuin Suomessa yleensä ja varsinkaan enää tuohon aikaan illasta. Oltiin eilenkin piknikillä vielä yhdeksän aikoihin illalla ja sää oli silloinkin vielä mukavan lämmin. Ehdinkin jo polttaa ihoni aika pahasti ensimmäisenä aurinkopäivänä..

Tänään olisi tarkoitus nähdä kavereita vielä illalla, sillä tänään on taas yksien hyvästien vuoro. Marokkolaisen Rimen lento lähtee ensi yönä. Tässä viikon aikana hyvästejä on sanottu jo useampiakin. Eilen näin viimeistä kertaa balettikavereita ja se oli tosi surullista! Mun balettiopekin piti mulle haikean jäähyväispuheen. Ja kohta munkin on aika sanoa hyvästit näille opiskelukavereille, sillä maanantai ja tiistain välisenä yönä olisi tarkoitus lähteä kotia kohti. Pakkausjuttuja en ole vielä edes jaksanut ajatella. Pari pakettia, joissa oli lähinnä vaatteita, lähetin kotiin jo. Lentolaukku saa painaa 20 kiloa.. Saa nähdä, miten tämä kaikki omaisuus sinne tungetaan.. Ajattelin aloittaa pakkauksen sunnuntaina ja maanantaina sitten tehdä kaikki viime hetken jutut. Yliopistoltakin pitää saada vielä joitakin lomakkeita allekirjoitettavaksi. Huomenna kuitenkin vietetään koko päivä Belfastissa kavereiden kanssa eikä ajatella vielä lähtöjuttuja. Mennään ainakin torille brunssille ja varmaan istuskelemaan Botanic garden puutarhaan..

Britannia vai Irlanti?

Se, onko tämä paikka osa Britanniaa vai Irlantia, ei olekaan ihan helpoin kysymys. Ensinnäkin se riippuu hyvin vahvasti siitä, keneltä asiaa kysyy. Ihan virallisesti Pohjois-Irlantihan siis on osa Iso-Britanniaa, mikä tuntuu vähän hassulta. Paikalliset taitavat loppupeleissä kuitenkin olla aika irlantilaisia. Eräs amerikkalainen kaverini reissasi ympäri Pohjois-Irlantia ja totesi sen olevan aivan erilaista aluetta kuin Belfast on. Hän nimittikin Belfastia "pikku-Lontooksi". Voi ollakin, että Belfast on loppupeleissä aika englantilainen ja muu osa Pohjois-Irlantia olisikin sitten enemmän sitä "oikeaa" Irlantia.

Paikallisilla tuntuu olevan erikoinen suhtautuminen entisiin ongelmiinsa. Troubles nimellä he itse aikaa siis nimittävät. Belfastin keskusta on suhteellisen aatevapaata aluetta, mutta heti kun kaupungista poistuu vähän sivummalle, talojen seinille on ripustettu joko Britannian tai Irlannin lippuja osoittamaan kenelle alue "kuuluu". Myös aika järkyttäviäkin propaganda aiheisia seinämaalauksia eli muraaleja näkee siellä sun täällä. Täällä asuvat ihmiset kuittaavat asian mustalla huumorilla. He joko naureskelevat asiasta vähän liiankin karskilla tavalla tai sitten vaihtoehtoisesti vaikenevat siitä kokonaan. Välillä tuntuu kuin aihe olisi hyvinkin vaiettu ja paikalliset näyttävät toivovan, että entiset erimielisyydet vain unohtuvat tuosta vain jos niistä ei puhuta mitään.

Silti tuntuu, että menneet ongelmat eivät ihan tuosta vain unohdu. Paikallinen kaverimme Jaime vastasi hyvinkin kireästi, kun asiasta häneltä suoraan kysyimme, että kuuluu mielummin Britanniaan kuin Irlantiin, kun punnalla menee euroon verrattuna niin paljon paremmin. Enempää hän ei aiheesta halunnut keskustella. Lisäksi ystäväni, joka opiskelee lakia, kertoi että luennoilla professori oli maininnut sanan troubles vain kuiskaamalla - ihan kuin asiasta ei uskallettaisi puhua kunnolla ääneen. Eräällä luennolla taas sateli hyvinkin kiivaita kommentteja siitä, onko jokin luotettava lähde, kun tekstin kirjoittaja onkin katolinen - ei protestantti. Viime lauantaina näimme myös nationalistien mielenosoitus kulkueen, joka kulki läpi Belfastin. Kulkueessa näkyi olevan myös paljon lapsia vanhempiensa mukana. En epäile yhtään etteivätkö nämä kireät välit kahden puolueen välillä periytyisi, kun lapset niin pienestä asti opetetaan kannattamaan omaa puoltansa.

Kävimme perheeni kanssa, heidän täällä vieraillessaan, Länsi-Belfastissa katsomassa aluetta, jossa tiukasti katoliset ja protestanttiset alueet kohtaavat. Jäljellä on myös peace wall eli rauhanmuuri, joka erottaa nämä alueet toisistaan. Tilanne ei ole ollut räjähdys altis (kirjaimellisesti) enää vuosiin, mutta katukuvasta silti oli nähtävissä, että alue oli selvästi vähän likaisempaa ja jollain tapaa surkeamman näköistä kuin esimerkiksi rikkaimmiston asuttama Etelä-Belfast. Vaikka protestanttien ja katolisten välit ovat jo paremmalla mallilla, tapahtuu Länsi-Belfastissa silti eniten yhteenottoja. Nykyään suurena ongelmana ovat myös jengien tekemät rikokset.

On hankala kuvitella, että näin leppoisessa kaupungissa, jossa kaikki ovat niin hyväntuulisia ja aurinkoisia jatkuvasta sateesta huolimatta, olisi joskus tapeltu niin raa'asti. Suurin osa haluaa selvästi vain pyyhkiä asiat pois päiväjärjestyksestä ja siirtyä eteenpäin. Silti täältä tuntuu löytyvän myös se joukko, joka siihen ei ole vielä valmis ja sekoittaa pakan lopullisesti. Viime aikoina olen seuraillut paikallisia uutisia vähän enemmän ja huomannut, että pinnan alla tosiaankin kuohuu. Asiasta ei vain ehkä jakseta tai haluta enää informoida muuta kuin pieninä sivuotsikoina, että sieltä ja sieltä löytyi taas pommi ja että jengit ovat taas tapelleen Länsi-Belfastissa. Näille ihmisille se on arkipäivää, mikä tuntuu aika käsittämättömältä. Oli hätkähdyttävää, kun saksalainen kaverini Karin kertoi hänen paikallisten opiskelijakavereidensa kysyneen ihmeissään, että eikö joka maassa olekaan ollut samanlaisia kiistoja protestanttien ja katolisten välillä kuin Pohjois-Irlannissa oli (ja on edelleen?). Toinen kysymys oli ollut, että eikö Karinin kotikaupungista löydykään pommeja harva se viikko. Eipä löydy ei!

 Ongelmilla ei alkujaan ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, vaan kaksi puoluetta kiistelevät Pohjois-Irlannin maantieteellisistä asioista. Siis siitä, pitäisikö Pohjois-Irlannin olla osa Britanniaa vai Irlantia. Jos karttaa katsoo, on lähes itsestään selvää, että Pohjois-Irlanti olisi osa Irlannin tasavaltaa. Ja niin tuntuvat Irlantilaiset itsekin ajattelevan. Dublinin turistikauppojen kartoissa lukee isolla myös Pohjois-Irlannin olevan osa Irlannin saarta. Silti Pohjois-Irlanti on osa Britanniaa ja se, kuten kaikki hyvin tietävät, miellyttää joitakin enemmän kuin toisia. Jostain syystä Britannia näyttää pitävän Pohjois-Irlannista kiinni hyvinkin tiukasti. Pohjois-Irlanti on taas näyttänyt kehittäneen itselleen jonkinlaisen kompromissin luomalla itselleen oman identiteetin olemalla - no, vain Pohjois-Irlanti ilman Irlantia tai Britanniaa. Tämän näkee esimerkiksi siitä, että täällä Pohjois-Irlannissa on käytössä omat Irlannin punnat. Aika ovela sekoitus Irlantia ja Britanniaa siis!


Näin ulkopuolisen silmin on hankala sanoa, miltä näistä paikallisista oikeasti tuntuu ja mitä he loppupeleissä asioista ajattelevat. Vaikeaa olisi mennä sanomaa, mitä asioille pitäisi tehdä, jotta ongelmat voitaisiin viimeinkin unohtaa. Kaiken kaikkiaan vain tuntuu, että nämä paikalliset tulevat elämään vielä hyvin pitkään menneisyytensä varjossa. Tämä kahden puolueen taisto kun on jollain tapaa niin syvälle piirtynyt, että siitä ei taideta kovin helpolla irrottautua - varsinkaan jos kaikki eivät ole sitä vielä valmiita tekemään.

So, this is Dublin!

Karkkikauppa

Kuulumisia pitkästä aikaa

Hei vaan pitkästä aikaa! Tänne ei olekaan tullut kirjoiteltua pitkään pitkään aikaan lähinnä kahdesta syystä. Ensimmäinen on koulukiireet. Niin kuin varmaan tiedätte, mulla on tapana jättää aina kaikki ihan viime tippaan ja niin kävi näiden kouluhommienkin kanssa. Yllätys sinänsä! Tänä syksynä pääsin koulujuttujen osalta aika kuitenkin kevyesti. Loppujen lopuksi tehtävänä oli kaksi presentaatiota (eli piti esitellä tutkimaansa asiaa koko luentosalin edessä 15min englanniksi, auts), kaksi 2500 sanan esseetä sekä 5000 sanan mainonnan projekti. Lisäksi joka viikko joillekin luennoille täytyi tehdä kotitehtäviä ja yhdestä kurssista oli vielä koekin. Näistä tehtävistä saan (toivottavasti!) yhteensä kolmekymmentä opintopistettä. Suomessa 30 opintopisteen eteen pitäisi tehdä vähintään tuplasti hommia. Lisäksi tehtävät täällä ovat paljon helpompia ja jollain tapaa käytännön läheisempiä kuin Suomessa. Toki englanniksi kirjoittaminen ja lukeminen sitten toivat jonkin verran omia haasteitaan tähän opiskeluun, vaikka kivuttomasti sekin on sujunut.

Koulutöissä on stressannut erityisesti myös se, että ne ovat hyvin pitkälti olleet ryhmätöitä. Ihan kiva juttu sinänsä, mutta näitä paikallisia ei paljon ryhmätöiden tekeminen kiinnosta. Ennen toista presentaatiota tapasin kaikki meidän ryhmän jäsenet vasta 15 minuuttia ennen esitystä!! Ja ihan vain siksi, että he eivät olleet jaksaneet vaivautua tulemaan paikalle meidän yhteisiin tapaamisiin. Muutenkin professorit laittavat yhteen ryhmään vähintään viisi henkilöä, joka tarkoittaa sitä, että aikataulujen yhteensovittaminen on lähes mahdotonta. Aika jännä juttu on myös se, että eräs ryhmämme jäsen, vaihto-oppilas hänkin, lähti jo kotiinsa takaisin Turkkiin ennen kuin olimme edes aloittaneet koko työn kirjoittamista. Nyt sitten eräs amerikkalainen Lauren ja minä yritämme saada kokoon 5000 sanan mainonnan projektia kahdestaan. Vähän pohdimme sitä, laitammeko tämän kolmannen vaihtarin nimeä työhön ollenkaan, kun hän ei ole kirjoittanut siihen lausettakaan hmm.. Mutta kaikesta sitä on selvitty ja erittäin opettavaisia kursseja ja tehtäviä täällä on kaiken kaikkiaan ollut.

Toinen syy miksi en ole viime aikoina tänne kirjoitellut, on se, että en tiedä mitä oikein kirjoittaisin. Alku keväästä aiheita kirjoittelemiseen löytyi vaikka kuinka, koska kaikki oli niin uutta ja vierasta. Nyt elämä on ihan arkipäivää ja teen samoja juttuja täällä kuin tekisin Jyväskylässäkin. Käyn luennoilla, teen koulutehtäviä jos jaksan, käyn baletissa ja osaan jo juna-aikataulut lähes ulkoa. Oikean bussin valitseminen tai oikealla pysäkillä pois jääminenkään ei ole enää mikään ongelma. Kavereiden kanssa tehdään samanlaisia juttuja kuin tekisin Jyväskylässäkin. Paikallisten murrettakin olen jo alkanut ymmärtämään paremmin. Tai sitten englanti ylipäätänsä on muuttunut edes hieman sujuvammaksi.

Jännä juttu, että nyt kun tästä paikasta on tullut jo koti, onkin kohta aika lähteä takaisin Suomeen. Lentoliputkin jo varasin ja 29. toukokuuta olisi tarkoitus sitten matkustaa takaisin sinne toivottavasti jo kesäiseen Suomeen. On kiva tulla takaisin ja nähdä kaikki tutut siellä, mutta niin haikeaa täältäkin on lähteä pois. Ehkä ihmeellisin ajatus on, että en tulekaan tänne enää kesäloman jälkeen takaisin. Ja vaikka tulisinkin, nämä samat kaverit eivät ole enää täällä ja kaikki olisi muutenkin erilaista. Pari mun parasta kaveria lähtee jo ensi viikon keskiviikkona takaisin kotiinsa. Heitä tulee kyllä mahdoton ikävä! Perjantaina meillä on kavereiden kanssa going home party eli läksiäisjuhlat. Voi olla vähän haikea meininki niissä juhlissa...

Pohjois-Irlannin pohjoisrannikkoa

Carrick A Rede

Etsi lammas kuvasta

Giants Causeway

                                           

Derry/Londonderry

Kun kaverini olivat täällä käymässä, kävimme kierroksella, joka vei meidät katsomaan pohjoisrannikkoa. Niin kuin kuvista jo näkee, niin maisemat olivat aivan upeita! Hyppäsimme jo valmiiksi hyvin täyteen bussiin kaupungintalolta ja lähdimme matkaan. Belfastista ensimmäiseen määränpäähän, joka oli Carrick A Rede eli kuuluisa riippusilta (ensimmäisiä kuvia ylhäältä), kesti ajaa noin reilu tunti. Sillan olisi saanut ylittääkin, mutta se olisi maksanut jonkin verran (ehkä 4 puntaa), joten jätimme sen väliin. Otimme siitä vain paljon kuvia. Sillalta jatkoimme johonkin pieneen kylään, jossa pysähdyttiin syömään johonkin paikalliseen pubiin. Me ei kyllä syöty siellä vaan käytiin viereisessä jäätelöpaikassa ostamassa jäätelöt, heh ;). Pitäjänä oli hauska mies, joka kyseli kiinnostuneena tästä meidän rannikkokierroksesta.

 Mutta matka jatkui ja seuraava etappi oli Dunluce Castle, josta siis vain napattiin pikaiseti kuva ja jatkettiin matkaa. Mä en onnistunut saamaan siitä hyvää kuvaa, mutta valokuvasin sitten paikallisia lehmiä laitumella ;). Matkalla maisemat olivat upeita, vaikka me kyllä nukuimme lähes kaikki matkat. Viikon mittainen matkailu Pariisissa oli ehtinyt viedä jo vähän voimia.

Sitten olikin vuorossa jo Giants Causeway. Giants Causeway on turistioppaan mukaan: "Pääasiassa kuusikulmaisista pylväistä koostuva kalliomuodostelma". Siitä on yksi kuva myös tuolla ylempänä. Silloin, kun me pääsimme sinne, alkoi sataa ja tuulla (toki tuolla rannikolla taitaa tuulla aina) paljon, joten kivet olivat aika liukkaita. Niillä ei siis ihan hirveästi uskaltanut kiipeillä. Mutta hienon näköisiähän ne olivat!

Viimeinen etappi oli Derry/Londonrerry eli kaupunki pohjoisrannikolla aivan Irlannin tasavallan rajalla. Kaupungilla on siis takanaan rankka historia ja sen tilanne on ilmeisesti vieläkin ajoittain aika epävakaa. Katsoin meidän päästyä kotiin paikallisia uutisia ja huomaisin, että juurikin täällä Derry/Londonderryssä joku jengi oli puukottanut miehen edellisenä yönä. Kauheaa! Tämä on siis sama kaupunki, josta paikallisetkin silloin aiemmin varoitelivat meitä, että siellä kierrellessä pitäisi olla varovainen ja liikkua isoissa ryhmissä yleisillä alueilla. Toki tavallisia ihmisiä sielläkin kaupungissakin elää ihan normaalia elämää eli en usko, että siellä päiväsaikaan mitenkään erityisen vaarallista olisi. Toisaalta pommeja tästä kaupungista kuulemma löytyy vähän väliä. Kaupunki on siis ennen jakautunut tiukasti katolisten ja protestanttien alueisiin. Nykyään tilanne ei kuitenkaan onneksi ole enää noin kärjistynyt. Kaupungissa ollessa olisi voinut päästä turistioppaan kanssa kierrokselle katsomaan muraaleja eli näiden "troubles" -aikojen sota ja propaganda aiheisia maalauksia, mutta me jätimme kierroksen väliin (sekin olisi maksanut vielä lisää..). Kiertelimme siis kaupungissa vain jonkin aikaa itseksemme.

Derryn jälkeen matka jatkui takaisin kohti Belfastia. Reissu kesti noin puoli kymmenestä muistaakseni kuuteen tai seitsemään. Meidän olisi kuulunut olla perillä jo aiemmin, mutta aikataulu lipsui ainakin reippaan tunnin. Kiva reissu se kyllä oli! Jos joku tänne on joskus tulossa matkailemaan, niin suosittelen lämpimästi käymään tuolla pohjoisrannikollakin ja näkemään ihan "oikeaa" Irlantilaista maisemaa. Tästä paikasta saa kuitenkin aivan erilaisen kuvan kierrellessä myös tuolla maaseudulla.